tiistai 30. elokuuta 2011

Paketoitu juttu

Lähiaikoina lahjapakettien teko on ollut ajankohtaista harva se päivä - pakettiin on päässyt lähipiirin lasten synttärilahjoja sekä miehen veljen ja hänen morsiamensa häälahja. Häälahjan ideointi itsessään oli tietenkin ihan oma lukunsa, mutta paketinkin halusin olevan jotenkin erityinen, sillä varsinkin kyseisen morsiamen tiedän osaavan arvostaa senkin kauneutta. (Nimim. Joululahjoja tältä morsiamelta vastaanottanut..) Samanlaista näpertelyintoa löytyy minustakin, jos vain ehdin ja jaksan, ja nyt kerrankin jaksoin!


Hankin pakettia varten kullanväristä paperia sekä kullanväristä paperinarua. Kotona oli entuudestaan oljenkellertävää niininarua ja vanhoja nuotteja, joista raaskin uhrata Jean Sibeliuksen Romancen etulehden.

Etsiskelin ensin paketin tekoa varten lahjanarun käärimisohjeita, kun yleensä osaan sen vain kahdella tavalla: 1) normisti ristin muotoon ja tavallinen rusetti paketin keskelle tai 2) yhdestä ylä- ja yhdestä alakulmasta vinoon, keskeltä pitkittäin ja tavallinen rusetti paketin yläosaan. No, kuten kuvasta näkyy, olin niinkin innovatiivinen, että solmin lahjanyörit vain sivusuunnassa paketin ympäri :) Päädyin tavalliseen rusettiin, koska en ensietsimällä löytänyt mitään nettiohjetta ruusukkeiden tekoon, ja halusin paketin jo valmiiksi (kärsimätön?).

Myöhemmin löysin kyllä ohjeen ruusukkeen tekoon (ks. kuvagalleria) ja muitakin paketointivinkkejä, jääköön niiden kokeileminen seuraavaan pakettiin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti